Quantcast
Channel: Sarin puutarhat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 285

Puutarha fengshui - kiinnostaako?

$
0
0

Kiinnostaako puutarha fengshui vielä teitä? Olen aikaa sitten luvannut kirjoittaa siitä tänne blogiin, mutta se on aina jäänyt muiden aiheiden jalkoihin. Nyt voisin tänä vuonna kirjoittaa siitä pienen sarjan aiheista, mitkä kiinnostaisi teitä. Puutarhafengshui on todella laaja teema, joten olisi kiva kuulla toiveita aiheista.


Fengshuissa kasveilla on omat merkityksensä...

Perinteisesti fengshuissa suositaan tiettyjä kasveja, kuten pioneja. Ensimmäisessä kuvassa onkin taiteesta tuttu puuvartinen puupioni meidän pihalta. Sen lehdistö on ihan erilainen, mitä meillä tutummilla kiinanpioneilla on. Puupionin kukka on myös tosi muhkean iso.

Fengshuissa on kasveilla monia merkityksiä ja myös symbolisia merkityksiä. Koska olemme Suomessa, niin tärkeää on suosia meillä menestyviä kasveja.

Fengshuin viisi elementtiä myös puutarhassa...

Viisi elementtiä eli vesi, puu, tuli, maa ja metalli ovat puutarhassa eri asioissa läsnä. Niillä on myös siellä oma vaikutuksensa ja merkityksensä fengshuin mukaan. Esimerkiksi valkoiset kukat liitetään metalli-elementtiin.

Kauneutta unohtamatta...

Yksi hyvin tärkeä asia, mikä monelta unohtuu fengshuissa, on kauneuden suuri merkitys. Eli vaikka miten tasapainottaa viittä elementtiä pihalla, niin jos kokonaisuudesta ei tule kaunis, pihan fengshui ei riittävästi korjaannu paremmaksi.
Ja mikä on kaunista, se riippuu ihmisestä 😊

Paljon muuta merkityksellistä...

Puutarha fengshuissa on paljon muitakin asioita, joilla on merkitystä. Oleellista on tarkastella niitä asioita, joilla on kyseisellä pihalla eniten merkitystä ja vaikutusta.
Joskus se voi olla hedelmäpuun istuttaminen pihan Suku-alueelle, symboloimaan jatkuvuutta. Ja joskus se voi olla oven edustan kukkien vaihtaminen toisen värisiksi.

Eli kiinnostaako teitä fengshui ja jokin tietty aihe siinä? Voit toki laittaa sähköpostillakin, jos et halua tänne kommentoida. Blogin sähköpostiosoite on sarinpuutarhat at gmail.com


Puutarhaterveisin Sari


Ps. jos et tiedä, niin olen fengshui-konsultti ja hortonomi 😊




Viewing all articles
Browse latest Browse all 285

Trending Articles