Quantcast
Channel: Sarin puutarhat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 291

Ikkunalla talvetetut pelargonit huhtikuussa

$
0
0

 

Tältä näyttää nyt ikkunalla talvetetut pelargonit, siis niistä on kuvia tässä postauksessa. Kesän ulkona puutarhassa olleet pelargonit talvehti kellarimaisessa tilassa. Nämä kaksi parvekkeella ollutta säilytin talven yli ihan asuinhuoneen ikkunalla. Siten ne säilyttävät lehdet hyvinä ja aloittavat kukkimisen aikaisin keväällä.


Litteät pelargonit kukkivat huhtikuussa...

Nämä aurinkoisella ikkunalla talvetetut pelargonit olen leikannut litteiksi jo syksyllä. Keväällä jouduin myös leikkaaman niiden uutta kasvua, jotta ne pysyvät näin litteinä.
Syy, miksi pidän ne näin litteinä on se, että ikkunalauta on tosi kapea. Ikkunalle mahtuu vain tuon kokoinen saviruukku ja tietysti saman levyinen kasvi.

Toisesta suunnasta katsottuna pelargonit ovat leveitä ja siksi niissä on kukkiakin jo näin paljon.
Joudun todennäköisesti leikkaamaan tätä punakukallista taas, sillä se on toispuoleinen. Eli vaakatasossa kasvavaa pitkää versoa pitänee hieman lyhentää, jotta ruukku pysyy varmasti pystyssä, kun multa kuivahtaa. Postauksen ihan ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin tämän hassu kasvutapa😊

Ikkunalla talvetetut pelargonit...

Tämän pelargonin punainen värisävy on minusta tosi kaunis. Sitä on hieman vaikea kuvata, sillä kamera usein vääristää sen sävyä. Nyt sain onneksi otettua siitä kuvia, joissa kukkien väritys on lähellä oikeaa. 

Tämä toinen ikkunalla talvetetuista pelargoneista on vaaleanpunainen. Senkin olen leikannut litteäksi ja se kukkii yhtälailla runsaasti.

Pelargonien hoito kuun mukaan...

Olen hoitanut näitä kuun mukaan, kuten muitakin huonekasveja ja puutarhaa. Eli ne on istutettu, leikattu, kasteltu, lannoitettu yms kuun mukaan hyvinä päivinä. Lisäksi olen alun perin kylvänyt ne siemenistä myös kuun mukaan hyvänä kylvöpäivänä.

Jotta pelargonit kukkivat runsaasti, niitä pitää lannoittaa säännöllisesti ja multa ei saa päästä kuivumaan liikaa. Muuten ne ovat tosi helppoja kasveja ikkunalla, parvekkeella, terassilla ja puutarhassa.

Lisää postauksia pelargoneista...



Puutarhaterveisin Sari



Viewing all articles
Browse latest Browse all 291

Trending Articles